keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Kettuluolilla

Meillä ei nyt ole ollut jännää laisinkaan, hyvä vaan!

Maanantaina lähdettiin Ikaalisiin kettuluolille russeleiden kera. Asta noudettiin mukaan Satalinnasta. Meillä oli Leenan kanssa treffit neljän jälkeen Hämeenkyrön ST1:llä. Siellä sitten vaihdettiin autoa ja suunnattiin Tanja Rinnemäen oppiin. Iltapäivä oli antoisa, Peppi nyt ei haukkunut eikä välittänyt ketusta vaikka sen teeveestä näkikin. Asta hieman pelästyi kun kettu sähähti kopissaan, mutta hetken huilin jälkeen jo häntä heilui, ääntä neidistä ei vielä lähtenyt. Kalle murisi ja haukkui kettua, hieman epävarmuutta oli, mutta uskon että pojasta löytyy jytyä vielä.  Kuukauden päästä mennään uudestaan. Leenan koirat toimivat upeasti, kaikki haukkuivat ja yksi treenasi A-kokeen hiekka-estettä, eikä ongelmia ollut ollenkaan.

Asta jäi yökylään, ja tiistai otettiin huilin kannalta, lenkillä tietty käytiin, mutta ei muuta ohjelmaa sitten ollut. Kotiin päästyään Asta oli nukkunut koko illan, taisi neiti olla väsynyt eikä "vieraassa" paikassa malteta nukkua kunnolla.
Tiistaina vihdoin tuli myös Porin 5 ryhmän näyttelylaput. Tilli käy näyttäytymässä sunnuntaina, lappareita on 16 ilmoittautuneena. Kova on jo takajalkojen karvanlähtö, harjaa en ole uskaltanut näyttää ollenkaan, kunpa nyt pysyis karvat vielä sunnuntaihin asti yllä. Koirataito.net järjestää paimennuskursseja ja Tillin kanssa olisi sinne tarkoitus suunnata jossain välissä.
Olen tilannut Agilityputken koiratuotteesta joku kolme viikkoa sitten eikä putkea näy eikä kuuluu. Eilen koitin soittaa ja lähetin s-postiakin, mutta en ole saanut ketään kiinni. Rupeaa jännittämään tuleeko sieltä mitään ja onko mun rahat mennyt kankkulankaivoon..

Tänään alkaa UPKn agility-alkeiskurssi jonka vetäjänä minä toimin, Kalle pääsee kentälle mukaan ja saa omat pikkuharkat tunnin jälkeen.
Peppi ja Kalle ovat aloittaneet auringonoton, eli tyypit makaavat sisällä auringossa ja vaihtavat sitä mukaa paikkaa kun aurinko siirtyy. Tilli nauttiin ulkoilusta takapihalla, hänellä on omat kaivuut kuusen alla, siellä onkin jo aika kuoppa.

Mulla ei nykyään enää ole koskaan kameraa mukana kun johonkin lähden, nyt pitää ryhdistäytyä ja ruveta sitä kojetta kantamaan mukana että saan tännekin kuvia joskus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti