perjantai 28. toukokuuta 2010

Agilityä+muuttohäslinkiä

Paljon on taas touhuiltu, en varmaan ees muista kaikkea.
Ensinnäkin mun kämppä on ihan sekaisin, joka nurkasta löytyy joku säkki, siis muuttosäkki tai laatikko. Isomman asunnon perässä muutamme kuun vaihteessa, eli ihan just, Satalinnaan, Harjavaltaan. Koirat, varsinkin Kalle, on asiasta hieman hämillään.
Tän viikon maanantaina oltiin koko sakki Viljakkalassa, Leenan luona kyläilemässä. Samalla reissulla piti käydä kettua haukkumassa, mutta treenien vetäjä oli perunut treenit. Mennään sit joku muu kerta. Saatiin kumminkin Kallen soppari laadittua.
Pepin kanssa on agiloitu vaihtelevasti, viime treeneissä oli ongelmaa taas kontakteilla ja kuuntelu muutenkin oli huononlaista. Tän päivän treeneissä taas korvat oli paikoillaan ja kontaktit suht hyviä. Tosin, mä en enää kerkeä joka paikkaan näyttämään riittävän selvästi, joten sillä on varmasti suuri vaikutus myös Pepin työskentelyyn. Vaikka silti on ihan hyvä että oppii etenemistä ja kaukotyöskentelyä mun hitauden takia.
Kallen kanssa on otettu nyt pian kaikki esteet ja kohta päästään tekemään kolmen-neljän esteen ratoja. Vielä en Kallea hypytä, vaan rimat on maassa. Namikipalla työskentely on mielenkiintoista, en oo juurikaan palkannut käteen, ja aika estehakuista "rataa" suorittaa, silti unohtamatta mua. Saas nähdä millainen ohjattava Kehvelistä kuoriutuu, vauhtia ainakin on. Kalle aloitti myös TVA Pori ry :llä eskarin, eka tunti on takana ja hienosti meni. Taukoja tulee paljon mutta Kalle keksi tauoiksi omaa puuhaa, maan tonkiminen oli ihanaa, silti pikku hihkaisulla poitsu oli asemissa ja katsekontakti kysyvä, hyvähyvä. Oon kyllä tosi tyytyväinen pojan työhaluun ja siihen ettei turhaudu odotteluun.
Tilli on pää-asiassa vaan lenkkeillyt, välillä oon tehnyt pikku tottisharkkoja tosi varovasti, etttei vaan tuu kyllästymistä. Saas nähdä päästäänkö koskaan treenaa oikeen kunnolla.. Paimennusta käydään koittamassa kunhan saadaan muutto alta pois.
Peppi muuten teki tänään ennen agitreenien alkua ihan uskomatonta tottista, ei ennakoinut, edistänyt tai jätättänyt. Mietein jo että pitäiskö ottaa riski ilmoittaa neiti toko-kisoihin..

Pentutapaaminen on nyt sovittu, 13.6. pitäisi pikku-russelien kokoontua Satalinnaan. Kivaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti