sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Onnistumisia

Tänään oltiin Ikaalisten maastoissa mejäilemässä. Pukaran Erämiehet ry oli järjestänyt yhden tuomarin kokeet hyvissä maastoissa ja ilmakin oli meille suht suotuisa. Lämpömittari nousi kyllä yli 20 asteen mutta ukkostakin oli ilmassa. Ennen kuin mennään itse koesuoritukseen, kävin ajamassa vielä lauantaina harjoitusjäljen Lassen kanssa, joka ei kylläkään mennyt yhtään hyvin, kuumuus häiritsi sekä metsän kuivuus.

Onneksi siis lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli satanut. Jännitykseltäkään ei säästytty sillä Pukaran maastoissa oli juuri pari päivää sitten nähty karhu ja Lassen pälyily ja säpsähtely ekalla jälkiosuudella ei ainakaan ohjaajaa yhtään rauhoittanut. Mutta maaliin selvittiin ja vielä tuloksen kera.
Tuomarina meillä oli Aila Hauskamaa.
Koeselostus: Lasse ohjataan jälkityöhön joka pääosin maavainuista, mutta myös ilmasta tarkennetaan. Alussa jälkityö on varovaista jopa arkaa, mutta 1 kulman jälkeen vauhti paranee ja tullaan ripeästi tarkastellen kaadolle joka kannetaan tielle. Makuut merkataan, kulmat tarkasti. Alun tarkastuslenkit ja puurtavuus pudottavat tänään pisteitä. Nuori koira joka varmuuden ja kokemuksen lisääntyessä varmasti petraa tästä. AVO 1 40 pistettä!!

Tästä on mahtava jatkaa!!
Kesä nyt taukoillaan kokeista ja sitten syksyllä koitetaan vielä kokeisiin. Olen saanut arvokkaita treenausvinkkejä ja niitä nyt harjoitellaan kesän aikana.

Kiitos vielä Pukaran erämiehille ja -naisille hienosti järjestetyistä kokeista. Meitä oli taas mahtaja porukka jäljestämässä ja oppaina, tuomaria unohtamatta!

maanantai 19. toukokuuta 2014

Elossa ollaan!

Kylläpä onkin ollut pitkä tauko blogissa. Noh, kesän tultua kaippa tämäkin paikka vilkastuu. Täytyy oikeen miettiä mitä meillä on tapahtunut. Aloitetaan viimeisimmästä tapahtumasta eli Rauman kaikkien rotujen näyttelystä.

Raumalla 17.5. esiintyi Kalle ja Emma (S. Festuca Rubra). Kalle esiintyi varmasti ja pöydällä ollessaan tuomarin arviomana ihasteli jälkikasvuaan Sissiä niin että tuomariakin hymyilytti.
Tuomarina oli Liettuasta Jurate Butkiene.
"Correct size. Correct type. Wellset ears, sweepy muzzle. Correct tailset, and correct neck. Strong back, well balanced when moveing, should have better driving when movings. Good coat, texture and pigment. Lovely presented." AVO EH 2
Emmaa hieman jännitti koko touhu, mutta hienosti neiti kokosi itsensä.
"Feminine, correct head exbression, should be little bit longer. Correct eyes and earset. Ribcage should be longer, ribcage should be little bit rounded. Too meeny body in front. ? good tailset. Good angulated front, little bit loose in front. Need better driving. Not the best colour, good pigmentation, texture and coat exellent. LOvely presented." AVO EH 4
Olen kyllä tuloksiin ja arvosteluihin hyvin tyytyväinen.

Lasse puolestaan pääsi näyttämään taitonsa MEJÄ rintamalla 10.5. Eurajoella. Tulos ei kylläkään päätä huimaa mutta kyllä pojalla on selvä haisu mitä siellä metsässä pitää tehdä.
Tuomarina Raun Koskinen
Koeselostus: "Koira ohjattuna jälkityöhön. Työ etenee kävelyvauhtia ja on sekä ilma- että maavainuista. 1-osuus aaltoillen jälkiuralla tai sen läheisyydessä. Ensimmäisen kulman tuntumassa ollut hirven makaus aiheuttaa koiralle päänvaivaa ja lähteekin seuraamaan hirvenjälkiä, tästä 1. hukka. Jatketaan makaukselta ja 2. osuuden puolivälin kohdalla kaksi määrätietoista poistumista, näistä hukat ja tuomari keskeyttää kokeen. Harjoitellen kaadolle, se kiinnosti. Riistavietti vei tänään voiton verijäljestä." AVO 0

Tuomari ja opas pohtivat että hirvi oli rivakasti noussut ylös ja lähtenyt nopsaan paikalta pois, eli oliko ehkä pelästynyt meitä. Saatiin opastusta että ei ulkoilla metsissä missä hirviä liikkuu, koitetaan saada koiraa enemmän maavainuiseksi ja enkä saa kehua koiraa silloin kun se on jäljellä. Sekä käärin liinaa käsiisni, ja menin liian lähelle koiraa, siitä tuomari myös antoi noottia. Opas antoi vinkiksi että koiran kannattaa antaa hieman vetää siellä jäljellä, Lasse selvästi häiriintyi kun koitin antaa sille löysää narua. Hyviä neuvoja kaikki, niistä otetaan vaari seuraaviin koitoksiin.

Pepillä on ollut hiljaisempaa, ekat maastojuoksut menivät ohi suun kun ei menty sateen takia treeneihin, me kun ollaan sokerista. Tai ehkä vanhetessa tulee mukavuuden haluisemmaksi. Toivottavasti seuraavat kerrat olisivat säältään suotuisemmat. On mummukoira sentään päässyt tokoilemaan ihan omaksi iloksi vaan.

Kalle on myös ollut luolilla muutamia kertoja kevään aikana, Nakkilassa ja Parkanssa. Parkanossa ollaan päästy taas vähän eteenpäin. Vähän kyllä arveluttaa noinko tuo miäskoira mahtaa päästä kisoja vielä korkkaamaan heinäkuussa.

PikkuPeppi oli hoidossa vapun aikoihin viikon päivät ja meno oli kyllä sisaruksilla hurjaa. Pari viimistä päivää taisi olla rauhallisempia, muuten Lasse ja Peppi meni valkoisena pallona ympäri kämppää.
Lassella on ollut myös ensimmäiset sydänsurut kun naapuritalon Vanulla on juoksut. Pikkupoika on istunut ulko-oven vieressä ja ollut aina partiopojan tavoin valmiina lähtemään ulos.

Eli hyvin voidaan ja nyt ollaan nautittu ensimmäisistä kesäpäivistä!