maanantai 7. joulukuuta 2015

Voittaja Puppy Show 2015, Helsinki

Itsenäisyyspäivää vietettiin koiramessuilla Helsingissä. Olin ilmoittanut Riitun puppy showhun sunnuntaipäivälle ja odotukset eivät kovin korkeat olleet, kunhan saadaan kokemusta. Aikataulujen tullessa julki huomasin että lyhytkarvaisia mäyräkoiria oli ilmoitettu vain kaksi, silloin heräsi pieni kilpailuvietti että olisihan se hienoa jos Riitu olisi ROP.

Sunnuntai yllätti minut todellisesti, olin hiljaa mielessäni uneksinut ROPista, mutta että vielä neiti nappaisi RYP 1 sijan. Fiilis oli ihan mieletön kun tajusin että me Riitun kanssa voitettiin ryhmäkehä! Tämä tunne säilyy varmaan viikkoja, vieläkin menee kylmät väreet kun muistelen tapahtunutta.

Lyhytkarvaiset mäyräkoirat tuomaroi Rune Fagerström, Suomi
" 8 kk. Kookas, erittäin hyvin kehittynyt. Hyvä rungon pituus, mutta ei saa kasvaa raajakorkeutta. Kaunis, hyvänmallinen pää. Sopiva otsapenger. Hyvät silmät. Hyvä kaula. Erinomainen eturinta. Tasapainoiset kulmaukset edessä ja takana. Hyvä rinnansyvyys., mutta kylkiluiden tulee vielä vahvistua. Hyvä ylälinja. Erinomainen lantio. Hyvä luusto. Liikkuu hyvin. Erinomainen luonne. Hyvin esitetty. PEN 1 KP PN 1 ROP RYP 1




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti