sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Agilitykisoja ja astutuspuuhia

Vuosi on vaihtunut ja paljon on taas tapahtunut. Kallen kanssa käytiin rallytoko kurssi koirakoulu Välkyssä. Mukavaa puuhaa, mutta ihan paras vireystila ei meiltä tähän hommaan löytynyt. Katsotaan keväällä jos jatketaan tätä hauskaa harrastusta.

Koirakoulu Välkyltä otettiin myös agilitykurssi, johon pääsi Kalle ja Lasse. Kyllä tämä on meidän laji, ja Kalle on nauttinut valtavasti päästessään taas aksaamaan. Lassekin on edistynyt kivasti ja tuntuu tykkäävän tästä touhusta.

Weca järjesti Noormarkussa Loppiaiskisat 4.1.2015. Sinne osallistuttiin Kallen kanssa kahden radan verran. A-rata meni aika nihkeesti, nenä paljon maassa, selvittiin silti maaliin 5 virhepisteen kanssa. B-rata olikin sitten jo paljon parempaa menemistä, mutta sitten Kalle juoksi pussin ohi, vaikka vienti pussille oli ihan suora. Eli tältäkin radalta 5 virhepistettä. Vielä siis kisataan ykkösissä ja metsästetään sitä viimeistä luvaa.
Tulokset:
A-rata ia 50s. Kallen aika 44,06, etenemä 3,40, av -5,94, 5 vp.
B-rata ia 55s. Kallen aika 48,72, etenemä 3,49, av -6,28, 5 vp.

Pikku-Pepin juoksut alkoivat vuodan alussa ja silmätarkeille päästiin 9. päivä. Aminoff tarkasti terveeksi Schadachs Lady Rosaline (Pepin) ja Saxon Hill's Octopus Scott (Kallen) silmät, säkä Pepin polvet 0/0.

Pikku-Peppi onkin nyt sitten astutetettu onnistuneesti tänään Kallella. Jos kaikki menee hyvin, meillä tuhisee pentulaatikossa pentuja maaliskuun alussa. Tietoa pennut-sivulla vanhemmista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti