tiistai 19. elokuuta 2014

MEJÄ Uurainen

Lasse osallistui SJRT ry:n mejäkokeeseen Uuraisille 17.8. Mejäilyt eivät Lassea nyt kiinnostaneet yhtään ja olikin melkein kuin vaan lenkillä metsässä.
Itse viikonloppu oli mahtava. Monia uusia tuttavuuksia, mukavaa illanviettoa ja hienoja koiria. Ensi vuonna uudestaan.

Lassen koeselostus: "Lasse ohjataan jäljelle ja se aloittaa maa- ja ilmavainuisen hyppelehtimisen jäljen tuntumassa. Ensimmäinen osuus teettää runsaasti työtä ja sillä otetaan kaksi hukkaa, koska koiran työskentely ei lähde uudenkaan alun jälkeen käyntiin. Toisen osuuden alusta jäljestettiin hieman paremmin, mutta jälleen punainen lanka häviää ja ennen toista kulmaa koiran kiinnostus häviää kokonaan ja tuomari keskeyttää kokeen. Tänään ei Lassea verijälki kiinnostanut vaan se halusi mielummin metsälenkille."
AVO 0

Syksyllä vielä tehdään yksi harjoitusjälki ja sitten jäädään tauolle ja ensivuonna uudella innolla kokeisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti