maanantai 18. helmikuuta 2013

Kalle tykkää Irasta ja Ira Kallesta

Pentujen jälkeen elämä on taas asettunut omiin uomiinsa. Agilitytreenit ovat alkaneet pyöriä normaalisti, Peppi treenaa perjantaisin ja Kalle lauantaisin. Lasse käy molemmissa treneissä sosiaalistumassa ja harjoittelemassa keskittymistä sekä leikkiä minun kanssa. Lassesta täytyy sanoa että se on tosi reipas ja avoin pentu sekä hyvin kuulolla.

Peppi on taas tauon jälkeen toiminut hyvin, on kuulolla ohjauksissa ja nyt ollaan puomin kontaktia tehty askeleen sekoittajan kanssa, eli puomin alastulon yläpäässä olen nyt pitänyt puomin palikkaa. Koiran pitää hypätä/astua sen yli ja näin ollen astuu varmasti kontaktille. Tämä tapa on nyt ainakin vielä hidastanut puonmin alastuloa sen verran että Peppi malttaa pysähtyä kontaktille vaikka minä olisin kauempanakin. Aion pitää jatkossa askeleen sekoittajaa vallan treeneissä enkä yritä sitä häivyttää pois mitenkään.

Kalle on toiminut myös hyvin agissa, paitsi aloituksissa. Se pakkaa olemaan unessa ensimmäiset 3-4 estettä jonka jälkeen se herää ja lähtee täyteen vauhtiin. Nyt pitää koittaa lähdössä riehuttaa sitä ja tehdä jonkin aikaa yhteislähtöjä. Kepit sujuu hyvin, apuja se ei juurikaan kaipaa, aloituksessa tulee välillä pieniä virheitä.
Kallen kanssa olisi nyt kevään aikana tarkoitus kisata muutamat kisat ja katsoa miten vauhtia riittää radalle.

Pepin kanssa tekisi mieli osallistua keväällä Lännen vinttikoirien järjestämiin maastojuoksutreeneihin. Pitää ensin odotella että lumet sulaa. Mejä hommia on myös luvassa kunhan lumet ensin sulavat.

Kallen kanssa olisi tarkoitus päästä keväällä Koirakoulu Heiluhäntien järjestämälle koiratanssikurssille. Kallehan osaa jo kasan erilaisia temppuja, mutta vielä tarvittaisiin niksejä joidenkin temppujen opetteluun sekä temppujen yhdistämiseen kokonaiseksi liikesarjaksi.
Keinoluolilla käydään varmasti kevään aikana ahkeraan. Kalle haukkui eilen taas kettua hyvin ja nyt mukana oli jo intensiivinen ketun tuijotus ja haukkuminen ja uskaltautui aika lähelle häkkiä painostamaan. Kalle hengaili luolaston ulkopuolella kun ruottalaisvahvistus Ansi teki töitä luolaston sisäpuolella. Pääsi Kallelta pari kannustehaukkuakin. Siitä se lähtee!

Lassen kevään tavoitteena on käydä luolatreeneissä leikkimässä, leikkimässä agihallissa, opetella näyttelyseisomista, jonka muuten poika jo hallitsee aika hyvin. Ja keväällä olisi tarkoitus myös osallistua johonkin näyttelykurssille sekä osallistua muutamiin mätsäreihin.


Lassen sisarukset ovat kotiutuneet tosi hyvin. Alkuun oli kaikilla ollut pientä koti-ikävää, mutta tämä vaiva meni ohi viikossa. Nyt mun pienet vauvat ovat jo niin isoja että ovat viime viikolla käyneet ekalla rokotuksella.

KALLE ON VUODEN 2013 HOTEIN MIÄSMALLI!! 


Kalle siis osallistui Kipan Pajassa järjestettyyn skabaan ja 12 äänellä vei voiton. Kiitos kaikille Kallea äänestäneille! Kallella on kuvasa Kipan Pajan valmistama kraka.

Kuten otsikkokin jo paljastaa, Kallella on käynyt morsein.
Ansometsän Lumihippu "Ira" vieraili meillä ystävänpäivänä ja toisen kerran pari tapasi lauantaina.

Ira harrastaa koiratanssia Niinan kanssa ja pari onkin jo päässyt osallistumaan kaksiin kisoihin ja menestys on ollut huimaa. Ira on myös MH-kuvattu. Näyttelyissä neiti on palkittu laatu-arvostelulla EH. Iran silmät ja polvet ovat tarkastettu terveiksi.



 Kalle harrastaa pääsääntöisesti agilityä ja käy silloin tällöin kettua haukkumassa keinoluolilla. Kalle on näyttelyissä palkittu laatu-arvostelulla EH. Kallen on tarkoitus osallistua MH-kuvaukseen syksyllä. Kallen silmät ja polvet ovat tarkastettu terveiksi. Kalle on PLL-vapaa.



Pentujen arvioitu syntymäaika osuu huhtikuun puolenvälin tienoille. Lisää pentueesta voi tiedustella Niina Jaakolalta s-postitse niina.jaakola@gmail.com tai puhelimitse 040-8463288



3 kommenttia:

  1. Teillä riittää puuhaa, vaikka pennut lähtivätkin jo koteihinsa. Ja Kalle-komistukseta on tulossa papi!! Aika päheetä. Ei ihme, että Ira on ihan lumoissa, kun sulhona on Vuoden hotein miäsmalli. Hyvää kevään odotusta!!

    VastaaPoista
  2. Kalle on kyllä komea ja Lasse myös! Ensi vuonna Lassekin voinee jo osallistua skabaan? Kallen palkinto odottelee jo postitusta. ;)

    VastaaPoista
  3. Ja täälläkin vauvauutisia, ihanaa. Taitaa olla kevät :)

    Blogissamme on teille jotain.

    VastaaPoista