maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kaikenlaista

Aloitetaan juhannuksesta. Juhannus vietettiin ystävien luona. Ohjelmassa hyvää ruokaa, pelejä ja rentoutumista hyvässä seurassa.

Juhannuksen jälkeen on ollut rauhallista, agitreeneissä ollaan käyty, Peppi on tehnyt ns hyppyratoja, kontaktit olen päättänyt opettaa uudestaan ja niissä on tullut jo edistystä. Tarkoituksena on osallistua Rauman kisoihin hyppyradalle heinäkuun lopulla. Mummukoira sai spurttikohtauksen metsässä ja juoksi päin lasten vaunuja ja ontui yhden päivän etutassuaan. Annoin sille 3 päivän kipulääkekuurin ja nyt näyttää jo hyvälle. Eli toivottavasti päästään kisoihin.
Tilasin Kipan Pajalta Kallelle krakan ja Peppi sai virkatun kukan.


Saimme kutsun Kokemäelle Astan Spahan ja hauskaa oli.



Mejäilty ollaan tänä kesänä kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla koirat ovat suoriutuneet hyvin. Nyt vielä pitää päättää otanko riskin ja yritämme päästä Loimaalle kisoihin. Peppihän reakoi ampumiseen tosi vahvasti.

Viime viikonloppu vietettiin näyttelyiden parissa. Lauantaina oli vuorossa kostea Forssa. Aumu näytti lupaavalta ilman puolesta, mutta junnu-urosten aikana alkoi rankkasade joka kesti aina avo-narttuihin asti ja kun alettiin lähtemään alkoi aurinko paistamaan lämpimästi.
Forssassa siis esiintyi Kalle ja Tara.
Tässä Kallen arvostelu:
Tuomari Tabuena Rafael Escar, Espanja
Good head and expression. Good eyes and ear. Character very timide. Very good chest and neck. Very good topline and underline. Very good angulations. Very good movement and tail. Teeth correct.
AVO EH
Taran arvostelua en muista ulkoa. KÄY ERI KÄK1 SA

Sunnuntaina oli Lammin vuoro. Siellä sentään paistoi koko päivän aurinko.
Tuomari Ewa Nielsen, Ruotsi
Hune med maskulin huvud, ljusa ögen. Tunn nospart. Knuppt vinklad lång i sin proportoner. Kunde vara renare färger. Bra kropp. Kunde bara sin svars bättre. Rör sig? Mark trångt fran, löst bak.
AVO H
Tara oli liian kapea päästään ja rungostaan ja siitä syystä AVO H.

Kiva viikonloppu kaikkinensa. Leenalle kiitos majoituksesta ja mukavasta seurasta =)

1 kommentti:

  1. Voi vitsit, kun näyttävätkin hyviltä kraka ja ruusuke Kallella ja Pepillä! :D

    Tuonne Astan Spahan haluaisi yksi jos toinenkin russeli. Ihan mahtava paikka!

    Täällä pidetään peukut ja tassut pystyssä, että Pepin jalka paranee pian!!! Isot rapsut Pepille ja Kallelle!

    VastaaPoista