lauantai 26. toukokuuta 2012

Väsynyt mutta onnellinen

Tämä otsikko kuvastaa olotilaamme juuri tällä hetkellä, ja uskallan sen luvata myös koirien puolesta. Tänään oli Marjo Heinon agilitykoulutus lauantai. Mahtava koulutus, Kiitos Marjolle!
Radalla 28 estettä, nopeaa etenemistä sekä tiukkaa käännöstä. Näistä selvittiin, tosin ei ilman kaatumista. Ei olisi pitänyt leuhkia etten ole vuosikausiin juossut päin estettä, tänään juoksin ja kaaduin aina selälle asti. Ei sattunut, onneksi.
Peppi suoritti ensin. Marjolla on kiva tyyli kouluttaa, ensin rata mennään kokeenomaisesti sen jälkeen hengähdystauko ja sitten katsotaan yhdessä miten mikäkin kohta voitaisiin suorittaa toisin. Pepin suoritukseen, 17 ensimmäistä estettä sujui suht hyvin, kerkesin kivasti Pepin edelle koko ajan, tosin kontaktit lensi kauniisti yli, sekä kepeiltä puuttui maltti. seuraavat 11 estettä oli aika pyöritystä tai sanotaanko että pelkkää välistävetoa, ja siihen kaatui meidän meno. Saatiin työkalut välistävetoihin ja johan alkoi toimia. Multa puuttuu usko koiraan ja siihen että se tulee perässä, jään helposti sitä odottamaan ja pysähtelen typerissä kohdissa. Nyt sain uskoa siihen että kyllä se sieltä tulee ohjauksiin! Olen meidän työskentelyyn enemmän kuin tyytyväinen. Nyt pitää miettiä koska Pepin treenitauko päättyy..
Kallen kanssa suoritus oli jo helpompi, kun tiesin miten ohjata. Tosin, Kalle on hitaampi menijä, ja pari kohtaa piti ohjata toisin, tai siis nyt sain jäädä sitä odottelemaan. Hienosti Kalle tuli ja teki, oon siihen tosi tyytyväinen!

Kepeille otetaan ohjurit käyttöön molemmille, näin saadaan koirille varmuutta kepeille ja mun kädet sieltä keppiväleistä pois häiritsemästä. Peppi saa aloittaa kontaktitreenit uusiksi. Nyt on kuulkaa intoa taas harrastaa :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti