tiistai 24. toukokuuta 2011

Agility on taas alkanut. Kalle pääsi tauon jälkeen pyörähtämään esteillä ja hyppeli oikein mukavasti. Rallytokon viimeinen kerta oli tänään ja jatkossa sitten liikkeitä harjoitellaan kotona omatoimisesti. Pieksämäen näyttely lähestyy, sinne lähdetään eukkuporukassa. Toivottavasti treffataan Pepin ja Lukan pari pentua sillä matkalla.
Asta kotiutui sunnuntai-iltana ja on nyt potenut vatsatautia. Eläinlääkäristä saivat hoito-ohjeet ja antibioottikuurin.

Ystäväni osallistui lauantaina järjestettyyn jacrussellien JTO keskustelutilaisuuteen.

Siellä oli keskusteltu monesta tärkeästa asiasta. Yksi keskustelun aihe oli ollut rodun käyttö-ominaisuudet ja niiden huomioiminen kasvatuksessa. Tällä hetkellä näyttää siltä että russelista ollaan tekemässä seurakoiramaista kehäkettua ja rodun alkuperäiset käyttöominaisuudet ollaan unohtamassa. 10 henkinen porukka oli ollut melkein yhtämielinen siitä että käyttötuloksien huomioiminen, esim. muotovalion arvoon, ei nähty mitenkään tärkeänä. Toivottavasti tämä ei aja rotuamme kahteen linjaan, käyttökoirat ja showkoirat.
Tässä vielä muutama fakta jackrussellinterrieristä:
"Pääpainon rodunjalostuksessa pastori John ”Jack” Russell tahtoi ehdottomasti pitää käyttöominaisuuksissa, mutta ulkonäön tuli tukea sitä. Jackrussellinterrierin tulisi olla yhteiskuntakelpoinen, itsevarma, rohkea, ystävällinen, ja sen tulisi osoittaa riistaviettiä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti