torstai 3. helmikuuta 2011

Kalle sairastaa

Taas meillä ollaan pillerikuurilla..
Kalle alkoi pari viikkoa sitten juomaan ja pissimään paljon, jopa sisälle. Muita vaivoja ei ollut, poitsu oli leikkisä ja ruoka maittoi. Vein poitsun eläinlääkäriin ja todettiin pissatulehdus. Nyt sitten ollaan oltu viisi päivää ab-kuurilla ja hurja juominen ja pissailu on loppunut. Ab-kuurin jälkeen käydään antamassa vielä pisunäyte, katsotaan että kuuri on tepsinyt. Annan myös tutkia eturauhasen kun kuulin että nuorten urosten pissavaivojen takana saattaa olla eturauhasvaivaa.
Parkanon näyttely jää väliin, mutta ei se haittaa, kunhan vaan saadaan miäskoira kuntoon. Ja onneksi on vakuutus, sen verran kallis lasku oli..
Agility jäi myös maanantailta, mutta ens maanantaina mennään, mikäli koirulainen on kunnossa.
Asta debytoi Parkanossa ja toiveissa olisi saada monisanainen arvostelu. En tykkää niistä tuomareista jotka arvostelevat koiraa parilla sanalla.
Muuten on ollut rauhallista ja mukavaa, ollaan jopa päästy metsälenkeille.
Pepin ilmoitin maaliskuun tokokisoihin, mutta ei taidettu päästä mukaan, kun mitään ei ole kuulunut.. Noh, jos sitten kesemmällä oman seuran kisoihin sitten mennään. Nyt olisi ollut vaan niin hyvä draivi päällä, koitin AVO-luokan paikallamakuuta ja tuo pieni-ihana-tyttönen pysyi koko kolmeminuuttisen aloillaan mun ollessa piilossa!

Vielä pari kivaa kuvaa haukuista


Ja arkistoista ihana tyttönen Asta

1 kommentti:

  1. Voi Kallea, toivottavasti herra paranee pian ja pisuvaivat ovat pian muisto vain.
    Parkanossa nähdään sunnuntaina :)

    VastaaPoista