Meillä on ollut hiljaista koko syyskuun. Sateiden ja mun flunssan takia on agilitytreenejä jäänyt paljon väliin. Tero Strömbergin agi-koulutus oli 23.9. Siihen osallistuin Pepin kanssa. Rata oli haastava, sai juosta kieli vyön alla sekä ohjata tiukkoja paikkoja. Me onnistuttiin Pepin kanssa mielestäni tosi hyvin, äänettömän ohjauksen ansiosta Pepistä on tullut radalla hiljainen, ei hauku, ja tulee ohjauksiin hyvin. Sitä on nyt aivan mahtava ohjata, kun melkein jokainen kuvio onnistuu. Kontaktit tuottaa edelleen päänvaivaa ja olenkin miettinyt, että jos noustaan kakkosluokkaan, sen jälkeen kisataan vaan hyppyratoja. Nyt ilmoitin Pepin Lietoon 14.10 A- ja B-agiradoille yrittämään sitä viimeistä agi-nollaa ykkösluokasta.
Kalle pojan vatsa-ongelmista käytiin sitten eläinlääkärissä, kun ajoittaista löysää mahaa oli jatkunut kolmatta viikkoa. Kallehan stressaa varsinkin näyttelytilanteista sen verran että seuraavana päivänä on vatsa löysällä. Ilmeisesti suolen bakteeritaso on sen verran häiriintynyt että on aiheuttanut nuo vatsa-ongelmat, sillä verikokeista ei löytynyt mitään poikkeavaa, mikä on loistava juttu. Nyt sitten syödään helposti sulavaa ruokaa, eli meillä NEUta, ja maitohappobakteerit menee siinä mukana jonkin aikaa, sekä välipalana AB-piimää. Tänään kyllä löysin myös sivuston jossa kerrottiin koiran närästyksestä, jossa myös oireet pitkälle samoja kuin Kallella. Nyt on pian viikon päivät näyttäneet hyvälle.
Meillä saattaa loppuvuodesta tulla pentulaatikolle käyttöä, mutta siitä myöhemmin lisää.
Kääk - pentuja!!! Pitänee laittaa tietokoneeseen joku lukitussysteemi, ettei pääse pentukuvia huokailemaan. :D
VastaaPoistaKipa, laita mulle vinkkiä jos keksit jonkun lukitusjärjestelmän... Pentulaiset on ihan liikaaaa!!! Aauuuaauauuuuuu. :)
Poista